Hartolan reissu

Muutama kuukausi pääsi suorituksen jälkeen lipsahtamaan bloggaamatta. Teki vaihteeksi hyvää viettää iltoja muuallakin kuin näytön ääressä. Olen mm. lueskellut aiempaa enemmän ja tämän syksyn savottana on ollut suomen- ja englanninkielinen doping-kirjallisuus. Saatan kirjoitella siitä lisää tuonnempana, mutta jos haluaa faktaa, suosittelen lääkärin tai doupanneen urheilijan kirjaa. Historioitsija taas ei selvästikään tiedä lääkeaineista juuri mitään ja lisäksi urheilun taju on kovin alentunutta. 

Veleta -07

http://www.fjallraven.com/fjallraven-polar-2013 

Näin Fjällräven Polar-videon joskus viime vuonna ja tapahtuma näytti hienolta. En tuolloin tiennyt, että kyseessä on jo kaksi kertaa järjestetty vuotuinen tapahtuma, jonne voi hakea kuka tahansa ympäri maailman. Huomasin mainoksen Hesarin kuukausiliitteessä ja hehkutettuani sitä vaimolleni tämä antoi heti luvan hakea. Hakuaika oli 14.11.-10.12, joten myöhästyin parilla viikolla. Mutta onhan tässä vielä kahdeksan päivää aikaa.

Tulevan Uuden Lastensairaalan hyväksi järjestettävän kyläjuoksun voimme järjestää myöhemmin huhtikuussa, joten toteutuessaan Ruotsin reissu ei järjestelyjä haittaisi. Tein pikaisen hakemuksen, johon liitin muutaman kuvan aktiviteeteista. Huomasin suosituimpia hakijoita selaillessani, että videolliset hakemukset ovat saaneet eniten ääniä. Onneksi olen vähemmänkin ääniä keränneenä mukana "arvonnassa", sillä Fjällrävenin raati valitsee joka maasta eniten ääniä keränneen lisäksi yhden hakijan mukaan retkelle.

Talviseikkailu koostuu siis neljästä päivästä, joina koiravaljakolla ajetaan Norjan rannikolta Ruotsiin Kiirunan viereen. Matkaa kertyy noin 300 km ja huolto ja telttamajoitus liikkuu koirien vetäminä. Huhtikuun alku on parasta talviaikaa retkeilyyn ja tuolloin tunturimaisemat ovat hienoja ja sääkin jo valoisampi. Pääseminen retkelle olisi varmasti ikimuistoinen kokemus ja hyvää harjoitusta matkallani haaveita kohti.

Olen joskus ajatellut Etelänavalle hiihtoa suurena tavoitteena vuosien päässä. Etelään senkin puolesta, että alkuvuodesta, jolloin siellä retkeillään, on valoisaa kellon ympäri, mikä petojen puuttumisen lisäksi on suuri plussa. En koe minkäänlaista mielenkiintoa lähteä rämpimään pimeään pohjoiseen. Jo pelkkä fyysinen rasitus on 1100 kilometrin ahkionvedossa tarpeeksi ja mukavahan se on nähdäkin jotain.

Pojan sanoin elokuussa "iskä kävi lenkillä". Nyt iskä tahtoo retkelle. Minulle voi käydä äänensä klikkaamassa osoitteessa: http://www.fjallravenpolar.com/polar-2014/show-all-contributions/?uid=181602 Linkkiä saa toki levittääkin.

Hartolan reissu 22.11.2013

Kerroin joskus keväällä karusta pyöräilyreissusta Hartolaan -09. Tuolloin Lapsen oikeuksien päivänä satoi vettä koko päivän ja oli noin +5 astetta kylmää. Pidin tauot sisätiloissa Mäntsälän ja Lahden Shelleillä, Heinolan St1:llä ja vielä Hartolan Jari-Pekassa. Tauoilta lähteminen oli aina kova paikka märin vaattein ja kroppa jäähtyneenä. Renkaina oli 37mm leveät Schwalben Marathonit sillä ajatuksella, ettei kylmässä tarvitsisi ainakaan ryhtyä renkaanvaihtoon.

Tämänkertaiselle reissulle päätin lähteä maantierenkain, kunhan säät sallisivat. Tavoitteeksi olin säistä tietämättä asettanut yhdeksän tunnin alituksen, jota kevyemmät renkaat laskisivat. Hartolassa oli edellisenä päivänä satanut lunta, mutta sääennusteiden mukaan yön aikana sataisi vettä, joten tiet olisivat sulina. Puin windstopper-trikoiden alle kompressiolahkeet, 3/4 Skinsin trikoohousut ja pyöräilyhousut, pitkähihaisen teknisen paidan ja välipaidaksi Sinisalon maastopyöräilypaidan. Takkina oli Craftin pyöräilytakki, joka hylkii ainakin tuulta hyvin. Kenkien pohjallisen olin vaihtanut lampaanvilla-folio-koostumukseen ja sukkia laitoin ensi kertaa koskaan kahdet päällekkäin: alle tekninen juoksusukka, jossa on mm. hopealankaa ja päälle puuvilla/villa/lycra-sekoitteisen linerin. Tuntui toimivalta, eikä kengänsuojienkaan ansiosta sukat juuri kastuneet ja jalat pysyivät lämpiminä.

Starttasin perjantaina aamulla yhdeksän jälkeen. Ei satanut enää, mutta tiet olivat märkiä, mikä heitti lokarin palasta huolimatta kuraa alhaalla olleelle naamalle. Tuulet olivat suotuisat: koko päivälle oli luvattu pari metriä lounaistuulta eli pääasiassa myötäistä. Matkahan taittuikin mukavasti, vaikka hiekansekainen juoma narskuikin suussa. Ohitin perinteisen Mäntsälän tauon, koska pystyin nauttimaan pyörän päällä tarpeeksi geeliä ja Shellin kohdalla on hyvä alamäki, jonka vauhdeista hyödyin. Päätinkin pitää tauon, kun noin kolmannes matkasta oli täynnä. Sopiva pysäkki sattui saman risteyksen viereen, josta käännyin Kärkölään elokuun suorituksessani. Tässä kohtaa otin nopeasti banaania, energiapatukkaa ja päivitin kuranaamaisen tilanekuvann Facebookiin. Matkaa oli tullut 73,5 km eli saman verran kuin edellisen sunnuntain kolmituntisella totuttelulenkillä. Nyt aikaa oli tosin mennyt vain 2.22 h eli keskinopeus oli kiitettävää.

73,5 km

Lahti alkoikin jo olla reilun parin kympin päässä. Salpausselän läheisyys tuntui lisääntyvinä mäkinä. Suomen Chicagon läpi pääsin sujuvasti siirtymällä mäen päällä ajoradalle, jolla pääsin reilua neljääkymppiä vihreässä aallossa muiden mukana ohitettamaan kaupungin keskustan. Siirryin ylämäessä pyörätielle, jota oli ehditty jo hiekoittaa. Onneksi ei tullut rengasrikkoa. Lahti-Heinolan väliseltä 35 km matkalta Garmin näytti noin 400 metriä nousua, kun koko päivän saldo oli 1480. Välillä menin suosiolla keveimmällä välityksellä, kun reidet olivat hapoista jäykkinä. Heinolan lähestyessä alkoi olla jo vähän voittajaoloa, kun matkasta oli noin 2/3 takana. Mittari näytti 135 km, kun kokonaismatkan piti olla noin 200 km. Vierumäkeä ohittaessani huomasin pientareilla sulaneita lumikokkareita edellisen päivän jäljiltä. Sattuipa sittenkin sopiva sää, vaikka rapa roiskui.

Kuvasta Heinolan huoltsikalla tulikin komea ja paikallisten päät kääntyivät outoa murjaania vilkuillessa. Otin ison kahvin ja söin proteiinipatukan loput. Lisäsin vajaaseen reppuun litran vettä ja kaatelin loppuja Gutzyn jauhoja sekaan. Olin repun perusteella juonut liian vähän, minkä otin huomioon tauon jälkeisessä nesteytyksessä. Pesin samalla naamasta enimpiä hiekkoja, jota muuten päätyi suuhun turhan helposti. Laitoin Heinolan tauolta kuvapäivityksen ja asensin reppuun vilkuttamaan toisen takavalon, joka näkyisi märässä ja pimeässä vielä satulatolpan valoa paremmin. Kypärävalon lisäksi olin jo kotona laittanut uuden tankovalon, jonka huipputehoksi on ilmoitettu 3600 lumenia. Ajelin pienimmällä teholla Heinolasta lähtien ja ainakin takavalot saivat aikaan kiitettävää huomiointia varsinkin raskaalta liikenteeltä.

Oli hieno fiilis saapua 4-tien varteen Lusissa, kun Hartolan läheisyys alkoi jo tuntua. Enää pari tuntia ja olisin saunan lauteilla! Tien piennar oli leveä ja enimmäkseen siisti, joten renkaat rullasivat hyvin. Keskityin säännöllisen tiheään juomiseen kurasta välittämättä, jotta välttäisin krampit loppumatkasta. Viimeiseltä tauolta lähtiessä keskinopeus oli laskenut jonnekin 26,8 km/h tuntumaan, mutta Hartolaa lähestyessä se nousi jo 27,4:än. Tuuli oli kääntynyt länteen, joten välillä oli puskettava pää alhaalla sivuvastaiseen. Tämä oli ennalta tiedossa, joten se ei pahemmin miestä syönyt. Olin luvannut soitella mökillä oleville, kun tietäisin tarkemmin saapumisajan. Päätin kuitenkin olla enää pysähtymättä, koska he olivat netissä seuranneet jo etenemistahtia ja päivän ainoa sade sattui osumaan Hartolan tienoille, joten päätin painella loppuun asti pysähtymättä. Viimeiset kymmenen kilometriä oli valaisematonta tietä ja pimeys oli jo laskeutunut. Hyvällä etulampulla se ei kuitenkaan häirinnyt kuten neljä vuotta aiemmin. Viimeiset sadat metrit ajoin vielä soratietä ilman rengasrikkoa, kunnes koitti mökin piha ja kellon tarkastus. Olin vilkuillut loppumatkasta kokonaisaikaa ja arvellut voivani alittaa seitsemän tuntia. Ja alittuihan se selvästi: 6.59!

4900 kalorin lenkki takana

Saunaa ei ollut vielä lämmitetty, koska jätin ilmoittamatta tarkempaa aikaa, mutta se lämpeni kuitenkin pikaisesti ja olo oli hieno, kun pääsin viimein nousemaan lauteille. Illalla grillailtiin vielä ja seuravana päivänä lepäilin iltapäivään ennen kuin lähdin ajelemaan kotiin. Mukava reissu, vaikka vähän kiireellä toteutettu. Taas hyvä esimerkki siitä, miten oma pää on pahin este ja rajoitin suorituksille. Joku sanoi hulluksi, kun kuuli reissusta, mutta olisi ollut hullua jättää moiset porkkanat hakematta. ;)

Edellisen sunnuntain kolmen tunnin totuttelu oli selvästi paikallaan. Aerobinen treeni on viime kuukausina ollut pääasiassa työmatkapyöräilyä ja salilla aloitin pitkän tauon jälkeen 3-jakoisella ohjelmalla lihasmuistin virkistämisen. Matkavauhti oli hyvää, eikä lopussa tapahtunut pahempaa hiipumista, joten jonkinlaisen kestävyyspohjan sain kesän projektin aikana rakennettua. Kirjoittelen myöhemmin lisää syksyn treeneistä, palautumisesta jne.

Lupasin suorituksen päätteeksi elokuussa vetää projektia myöhemmin yhteen numeroina. Tartun vielä treenivihkoon ja laitan dataa ylös. Samoin lupaamani video tehdään ja julkistetaan vielä.

Uuden Lastensairaalan varainkeruu

Keräys alkoi 28.3.2013, jolloin projekti tuotiin päivänvaloon. Ajatuksena oli jatkaa keräystä vuoden loppuun, josta näillä näkymin pidetään kiinni. Tuleva juoksutapahtuma tehdään omana projektinaan ja sen tuotto lahjoitetaan täysimääräisenä keräykseen. Vielä on jäljellä400:n Haasteen T-paitoja, joista mielelläni pääsisin eroon. Veronpalautukset voi käyttää vaikka näihin. Jäljellä on enimmäkseen kokoja S ja M. Yhteydenotot Facebookissa tai osoitteeseen haaste400@hotmail.com.

400:n Haasteen suoritus

Eilinen meni vähän krapulaisen oloisena lepäillessä, vaikken nukkunutkaan montaa tuntia. Kroppa on käynyt vielä vähän kierroksilla. Olen muistellut suoritusta ja kaikesta jäi hyvä maku. Olin tietenkin tyytyväinen, että sain suorituksen maaliin reilusti alle tavoiteajan, mutta kun tässä oli paljon muutakin. Ihmiset elivät vahvasti mukana ja suoritus herätti selvästi tunteita. Kannustus ja tieto siitä, että GPS-seurannalla oli innokkaita katsojia, siivittivät matkaa.

Tänään julkaistiin varsin mukava juttu Vantaan Sanomien verkkojulkaisussa. Lehteenkin kuulemma tulee joku pienempi juttu.

Pyöräilyreitin lunttilappu

Startti oli aiottu tapahtuvaksi klo 16.30. Vaimo toi pojat aikaisemmin kotiin ja huoltojoukoilla meni säätöihin aikaa. Sadekuurokin alkoi vähän ennen starttia, joten laitoin kengänsuojat päälle. Pääsin lähtemään klo 16.38. Tuusulan jälkeen sade oli lakannut ja tie alkoi olla kuiva. Pääsin tielle 140 ja Mäntsälää kohti hyvän matkaa, kunnes näin huoltoauton ensikerran. Sitä ennen kaverini oli ottanut poikansa mukaan ja tullut kannustamaan tien laitaan. Hidastin vähän vauhtia ja heitimme femmat. Alkumatkasta oli hyvää myötätuulta niin säässä kuin reisissäkin. Levottomuus loppui ensimmäisiin kilometreihin, kun pääsin viimein tekemään pitkään odotettua ja hyvin herkisteltyä suoritusta. Huoltajat päivittivät ensimmäisen kuvan Facebookiin vanhalta nelostieltä ja annoin lyhyellä pysähdyksellä kengänsuojat pois.

60 km takana

Energiaa aloin nauttia juoman muodossa heti alusta ja ensimmäisen geelin otin ennen tunnin täyttymistä. Lämpöä oli jotain +24, mikä piti huomioida juomisessa. Kärkölää kohti tielle 295 käännyttyäni olin hyvissä fiiliksissä, kun aurinko paistoi, tuuli tuli kevyesti sivulta ja kampi pyöri. Päivitin Twitteriin ja Facebookiin tilanteen. Reitti oli mäkistä ja kampi alkoi painaa, joten nautin nopeasti geeliä. Tiedossa oli kevyttä länsituulta, joka tulisi melkein 100 km vastaan tielle 54 ja kohti Forssaa käännyttyäni. Satanen täyttyi yhdellä pysähdyksellä ajassa 3.18 h. Tauolla vaihdoimme kolmen litran juomasäiliön ja otin pari kourallista suolapähkinöitä. Riihimäen kohdalla oli mittarissa noin 125 km ja sain huoltajilta öljyä ketjuun, joka oli alkanut pitää pientä ääntä. Sain positiivisia päivitystietoja tilanteesta somessa, moni oli mukana. Energiapatukoita söin parin tunnin välein ja proteiinipatukan jauhoin Riihimäen kohdalla. Lopelle asti olin pyöräillyt kesäkuun alussa pitkällä lenkillä, mutta sen jälkeen reitti oli entuudestaan pyörällä kokematonta.

Pyöränhuoltoa Riksussa

Ilta alkoi viiletä ja päätin pitää puolivälissä huoltotauon, jolla lisäsin irtohihat ja tuuliliivin. Tielle 10 tulin jo pimeässä ja käännyin Forssaa kohti, jonne oli reilu 20 km matkaa. Huomasin Forssa 14-kyltin kohdalla, että Turkuun olisi ollut lyhyempi matka kuin kotiin. Käännyin Forssassa Turuntielle, joka näytti gmapsissa aika selkeältä reitiltä. Todellisuudessa tien nimeä oli vaikea löytää, samoin sen numeroa, 282. Tein pienen koukun tyhjillä kaduilla 2-tien suunnasta ja löysin lopulta oikeaan risteykseen, joka johdatti kohti Someroa. Huoltojoukot vaihtoivat vuoroa Forssan ABC:llä, jossa mm. varapyörät ja –kiekot vaihdettiin autosta toiseen. Miehet tavoittivat minut pimeässä, kun 200 km oli ehtinyt tulla täyteen ajassa 7.09 h. Otsalamppu oli tarpeen, mutta ei silläkään ihmeitä tehnyt. Sain tilaamani maitokahvin, nautin suolapähkinöitä ja urheilujuomaa, joka oli ehtinyt loppua vähän ennen taukoa. Lisäsin pitkät irtolahkeet ja pitkät ajohanskat pitämään kylmää poissa.

Tie 282 oli mäkinen ja mutkainen ja se halkaisee Torronsuon kansallispuiston. Kaverini ajoi perässä valaisten tietä ja autoja tuli vastaan vain muutamia. Oma otsalamppuni oli aika tuikku, eikä sillä uskaltanut lasketella sukkula-asennossa mäkiä, kuten päivänvalossa. Tien valaiseminen auttoi paljon. Tuli mieleen päivälleen kolmen vuoden takainen Ouluun polkeminen, jonka hoidin säälittävällä lampulla, joka pimeimmillään näytti reunaviivan. Siihen rekat edestä ja takaa, niin oli vähän jännempää ja paljon yksinäisempää taivallusta.

200 km 7.09 h

Selkä oli alkanut oireilla 100-200 km välillä matalana vastatuuleen polkiessani. Someroon tulimme hetkeksi valaistulle tielle ja pysähdyin tyhjentämään. Venyttelin samalla selkää, joka jumitti vasemmalta puolelta suoria selkälihaksia. Kaveri oli koko ajan messissä ja tiedusteli, tarvitsenko mitään. Tie 52 jatkui Salon suuntaan ja asfaltti oli tuoretta, joten edellisen tien jälkeen ei enää tarvinnut pitää alamäissä päätä pystyssä. Liikennettä oli todella vähän. Parikymppiä ennen Saloa oikea polvi oli alkanut jo vihloa, kuten osasin odottaa. Pysähdyimme tauolle ja kaveri tarjosi maissilastuja. Vatsassa tuntui huonolta ja energian nauttiminen oli vastenmielistä: hiilarihöttö alkoi potkia. Join silti koko ajan tasaisesti ja ilmeisen tarpeeksi, että alle tunnin välein oli pysähdyttävä tyhjentämään. Salosta matkaa oli enää alle 50 km, mikä tuntui hyvältä. Tiedossa oli myös se, että tuuli olisi myötäistä, mutta mäkiä ja nousumetrejä eniten koko matkalla. Sanotaanko, että aika mielenkiintoinen mentaalinen tilanne.

Yöpyöräilyn realismia

Keskinopeus oli laskenut Salon kohdalla jo alle 27 km/h:n, jota olin pitänyt mahdollisena koko pyöräilyosuuden nopeudeksi. En antanut sen liikaa masentaa, koska suoritus olisi niin pitkä ja tavoiteaikaan olin laskenut vaihdot mukaan ja pyöräilylle ajan 12h = 25 km/h taukoineen, jonka tiesin hoitavani varmasti. Mentaalisesti esim. juoksuosuuden ajatteleminen oli liian kaukainen ja siten turha asia pyöräillessä pyöriteltäväksi. Keskityin aina siihen, mitä olin parhaillaan tekemässä. Viimeinen pyöräilytauko tuli Kiskon keskustassa, jossa imaisin osuuden vikan geelin noin 22 km ennen maalia. Kaveri lähti autollaan edeltä valmistelemaan vaihtopaikkaa muiden kanssa ja jäin vinssaamaan yksin paikoin sumuista tietä 186. Alueella oli jatkuvasti hirvivaarakylttejä. Eräästä pusikosta kuului risahtelua, joten käännyin katsomaan äänen suuntaan. Valokeilaan osui pari ilmeisesti hirven kiiluvia silmiä ja elukka lähti kiireesti ryskäten eteenpäin. Tiesin Kiskoon kesäkuussa poljettuani, millaisia mäkiä oli tiedossa, mutta olin positiivisesti yllättynyt niiden ylityksen keveydestä. Olin asennoitunut niihin hyvin, mutta Salosta lähdettyäni kiivennyt paljon pahempia mäkiä välillä keveimmälläkin vaihteella, ettei viimeiset mäet enää päässeet lannistamaan. Otin lennosta kuvan Karjalohja-kyltistä tielle 102 kääntyessäni. Samoin olin tehnyt toiseen suuntaan kesäkuussa risteyksen ohittaessani. Loppumatka, noin 7 km kylään, oli laskuvoittoista vain muutamilla kiipeämisillä. Kello oli jotain 4 ja aurinko valaisi jo sopivasti. Viimeinen kilometri Kivilaiturille oli hiekka- ja soratietä, jota laskettelin näkemättä tarkemmin joka koloa. Pyöräilyosuus oli paketissa taputusten saattelemana 303 km:n täytyttyä aikaan 11.36 h. keskinopeus oli 26,1 km/h ja keskisyke oli 148.

Karjalohjan huoltotauko vei kaikkine huoltoineen 1.15 tuntia, mutten viitsinyt stressata siitä. Yö oli kuitenkin raskas ja pyöräilyosuus kaikkein vaativin matkankin suhteen. Tulin tauolle, riisuin vaatteille, joissa aloitin iltapäivällä ja nousin vaa´alle. Painoa oli 75,1 kg, joka oli märässä ajoasussa puolisen kiloa starttia enemmän. Olin virtsaamistarpeenkin perusteella juonut vähintäänkin riittävästi. Mitään lihaskireyttä ei ollutkaan ilmennyt, vaan kompressiolahkeet yms. piti kivut vain staattisen asennon aiheuttamina jumeina. Hieno homma! 

Huolto ennen melontaa, kylmää ja väsytti

Melontaosuus: Karjalohja-Kisakallio-Vihdin kk

Otin palkkarin ja kävin sovitusti melontaosuuden vaatteet ja muuta lämmintä päälle laitettuani vaihtopaikalle makaamaan kaverin hoidettavaksi. Kävimme läpi jalat, selän ja hartiat. Pyrin lepäämään ja rauhoittamaan koko kropan tauon ajaksi. Onnistuinkin ilmeisen hyvin, kun kaveri luuli nukahtaneeni ja epäili, nousisinko ihan heti melomaan. Mutta kun on etukäteen elänyt tilanteen mielessään ja tietää, mitä odottaa, homma sujuu. Söin puoliväkisin Trangialla lämmitettyä tunapastaa. Pisti yökkäämään, mutta oli pakko syödä kiinteää ”oikeaa” ravintoa ennen selvästi tehoiltaan alempaa melontaosuutta. Join päälle Specialyt-juomaa hivenaineiden täydennykseksi. Kävin vielä vessassa ja verryttelin vähän melonnassa aktivoituvia lihaksia. Laitoimme keulaluukkuun painoksi viiden litran kanisterin normaalin kolmen litran sijaan. Ajattelin kajakin uivan siten vähän vielä suoremmassa ja pidemmällä vesirajalla. Sitten pienin säädöin kamat oikeille paikoilleen, kaverin kanssa kajakki rantaveteen ja purkkiin istumaan. Maisema oli kaunis ja melontasää mitä hienoin; peilityyni järvi ja auringon ujo kajo horisontista. Huikkasin morot ja sovimme näkevämme noin 3,5 tunnin päästä Kisakallion rannassa.

Uuteen päivään uusin eväin

Pääsin heti ensimmäisillä kilometreillä hyvään vauhtiin, joka oli yli 8 km/h. Hiljaista oli, vain joitain lokkeja. Ennen Lohjaa näin vain parit kalastajat, jotka nököttivät hiljaa veneissään. Järven tyyneyden ansiosta menin rantoja kauempaa kuin edellisellä kerralla, jolloin tuuli ja moottoriveneet lisäsivät aallokkoa. Oli hieno fiilis pikkuhiljaa tavoittaa saaret Lohjan edustalla ja kulkea mahdollisimman suorin reitein niiden ohi nyt, kun reitti oli jo tuttu. Rakko alkoi olla jo niin täynnä, etten olisi selvinnyt kuivin housuin Kisakallioon, joten pysähdyin hetkeksi sillan alle. Kisakallioon pujoteltiin suorinta reittiä 1-tien ali ja rannassa olin 27 km meloneena alle aiotun 3,5 tunnin. Garmin temppuili, kun yritin painaa sitä tauolle, joten Kisakallion kolmen vartin tauon jälkeen melonnan keskinopeus oli kaikkine taukoineen hyvä 6,6 km/h. Sain tilaamani kylmän kokiksen ja söin päälle banaania ja voileipää. Tauon aikana kaveri kävi taas lihakset läpi ja teippasi oikean kämmenen, joka oli arka ja lähes rakoilla jo. Samoin oikea ranne oli ilmoitellut itsestään, mutta lihaksissa ei ollut häiritsevää kipua. Hartiat menevät aina vähän jumiin meloessa, mutta esim. olkapäät olivat kaiken pyöräilynkin jälkeen hyvässä kuosissa.

Huoltotauko Kisakalliossa

Aurinko paistoi ja loppumatka oli ennalta melomatonta. Olin kuitenkin tiedustellut sen kartalta moneen kertaan, joten olin luottavainen suorimman reitin löytymisen suhteen. Vaihdoin hihattomaan paitaan ja teipattu kämmen tuntui hyvältä pienen teipin asettelun jälkeen. Kannoin kajakin sulun yli Hiidenveden puolelle ja lähdin tavoittelemaan tien 110 tuttua siltaa. Tuuli oli yltynyt tässä vaiheessa päivää muutamaan metriin sekunnissa ja se tuli etelästä tai lounaasta. Nosti kuitenkin aallokkoa sen verran, etten ihan suorinta reittiä viitsinyt ottaa. Kiersin vähän keskemmäs järveä, jotta pääsin sivumyötäiseen hyödyntämään plaanin. Matkan edetessä laskeskelin melonnan kokonaistilannetta ja pian huomasin, että matkaa olisi Vihdin tauolle enää 15 km. Päässä välähti perhe ja pihassa odottavat kaverit ja pari kertaa pääsi tunteet kuohahtamaan. Jatkoin kuitenkin juomisen tarkkailulla ja melontaan keskittymällä matkaani. Oli juoksun onnistumisen kannalta elintärkeää olla hyvin nesteytetty melonnan päätteeksi. Olin ennalta laskenut kolmen litran säiliön riittävän hyvin tauolta tauolle, mutta sitä menikin vielä vähemmän: reppu loppui vasta juuri ennen Vihtiä ja sen lisäksi kaveri oli pujottanut juomapullollisen Gutzya kansiköysien väliin. Oikea ranne kipeytyi pahasti matkan edetessä, muttei vaikuttanut tekniikkaan. Vihtiä lähestyessä suunnistaminen tuotti vaikeuksia ja yritin seurata, mihin pari ohittanutta moottorivenettä olivat kadonneet. Karttaa en ollut ottanut mukaan, mutta onneksi suunnakseni valitsemani niemen kärki osoittautui oikeaksi. Eilen GPS-seurantaa läpi katsoessani huomasin, että olin melonut todella taloudellisesti niemet kiertäen ja vähemmän rantoja mukaillen. Onneksi muu liikenne oli myös vähäistä. Viimeiset kilometrit pääsin mukavasti myötätuuleen plaanissa. Pidin keskinopeuden yli 8 km/h ja rannassa olin klo 13.04, joten melontaosuuden kokonaisajaksi tuli 7,5 tuntia ja matkaa kertyi Garminin mukaan noin 53 km. Keskisyke melonnan kokonaissuorituksessa oli noin 121.

Vihdin rannassa n. 53 km 7,5 tunnissa

Vihdin vaihtotauko

Nautin ja tuuletin jokaisen osuuden päätteeksi, vaikka aina oli tietenkin mielessä jo seuraava etappi. Harmikseni sinilevän vuoksi järvessä jäähdyttely oli mahdotonta, mutta onneksi vaihtopaikalla sai lekotella varjossa lähes alasti. Oikea polvi oli niin jumissa ja kipeä, että oli haastavaa ajatella, että alle tunnin päästä lähtisin juoksemaan ultramatkaa. Pyysin veljeä ottamaan kuvan, jotta voisin päivittää tilanteen Facebookiin. Twitterin päivitys oli jäänyt yöhön johtuen eniten kännykän niin hitaasta lataamisesta, että esim. kuvien lähettämistä ei kannattanut edes yrittää. Tilanne tauolla oli jännä sekoitus tunteita: olin hienossa tilanteessa, pyöräily takana viileässä jne. ja melonta mennyt suunniteltua nopeammin, ja olin Vihdissä klo 13 aikaan, kuten olin laskeskellut. Juoksun tavoiteaika oli 6 tuntia, mutta pihajuhliin olin arvioinut pääseväni jo 19 aikaan. Eli joku ei täsmännyt. 

Huumorilla mennään!

Hekottelin makaamaan käydessäni, että on uskomatonta, että nousen tästä kolmen vartin päästä ja juoksen 50 km himaan ja vielä aika lämpimässä. Kaveri kävi jalat läpi ja hieroi aurinkorasvalla kevyesti selän, hartiat ja olkapäät. Söin tauolla täysjyvävehnäleivät juustolla ja kalkkunaleikkeleillä ja banaanin ja join päälle Gutzya. Imaisin myös parit Ibumaxit ja kofeiinitabletit. Jalkateriin laitettiin rasvaa ja Compressportin sukat päälle, samoin uutuuttaan hohtavat kompressiosäärystimet. Vedin kireän Orcan triathlonasun päälle, lippiksen päähän ja hikirannekkeen käteen. Juomavyöhön ei voinut ottaa kännykkää, jotta saimme GPS-lähettimen oikeaan asentoon. Parit geelit vielä sivutaskuun, muutamat venyttelyliikkeet ja matkaan klo 13.52.

Juoksuosuus Vihti kk-Vantaan Pähkinärinne

Ensimmäiset askeleet tuntuivat niin kulmikkailta, että nauroin ääneen. Kaveri kuitenkin ainakin yritti kannustaa ja väitti, että ihan hyvältä se näyttää. Tiesin toki, että ryhtyminen olisi taas se vaikein kohta ja kroppa kyllä tottuisi, kun vain jatkaisin maltilla tasaista juoksua. Ensimmäinen kilometri alkoikin alle 9 km/h vauhdilla, mutta nousi lopulta lähemmäs 10:ä. Heti alkumatkasta tiedostin sen, miten tärkeää valmistavissa harjoituksissa oli ollut juosta pitkän melonnan jälkeen Vihdistä Veikkolaan ensimmäiset 20 km. Tie oli kertaalleen tampattu ja tiesin, miten rauhallisesti ensimmäinen iso mäki muutaman kilometrin kohdalla kannatti kiivetä. Pidin vauhdin tasaisena 9-10 km/h eli kilometrivauhdit olivat järjestään lähellä 6.20 minuuttia. Sain ensimmäisen sienen jo alle kahdessa kilometrissä. Pyyhin hartiat, rinnan ja reisien etuosan. Asfaltti hohkasi voimalla, kun juoksin tien aurinkoista puolta. Välillä kävin varjon puolella vilvoittelemassa sisämutkan ajan. Juomaa riitti ja sitä meni yllättävänkin vähän.

Maasto oli mäkistä ja asfaltti lämpöistä

Vihti Golf Centerin kohdalla tuli mieleeni kesäkuinen ajatustenvaihto Radio Cityn toimittajan Juha Valvion kanssa Twitterissä. Hän oli sitä mieltä, että golf on taatusti urheilua ja fyysisesti vaativaa, kun kantaa 10 km:n matkan ripeästi kävellen 12-kiloista golfbägiä. Olin kuitenkin sitä mieltä, että urheilu on myös fyysisten rajojen koettelua ja aika harva tuolla mitään kantaa, vaan useimmat ulkoilee kentällä eläkeläismoodilla – ainakin omien juoksu- ja pyörälenkeillä tekemieni havaintojeni mukaan. Mietin siinä paahteessa juostessani, mahtuisiko seuraava kysymys asetteluineen 140 merkkiin: ”303 km:n pyöräilyn ja 54 km:n melonnan jälkeen 50 km:ä juostessani näen golfkentällä kärryä vetävän miehen. Kumpi ulkoilee, kumpi urheilee?” Saattaisi kuulostaa v*ttuilulta, mutta tämä oli se perspektiivi, jota tuolloin tviiteissäni ajoin takaa. Mitä voi sanoa ulkoiluksi, liikunnaksi, kuntoiluksi ja urheiluksi? Suhteellinen juttu ja määrittelykysymys, mutta pääasia, että liikkuu ja vieläpä viihtyy. Vielä, kun se edistäisi kehon toimivuutta, niin hieno homma. Kokeilin kerran golfia ja yritin vältellä kipeälle polvelle lyönnistä aiheutuvaa kiertoliikettä, joten ei se osuminen helppoa ollut. Olin tuona kesänä valmistautumassa pitkään duathloniin: puolimaraton - 200 km pyöräily - puolimaraton, jonka hoidin aikaan 11.36 h. Golf on minusta kuitenkin tietyiltä osin arveluttava laji sen keinotekoisuuden vuoksi: kenttien kastelu on vienyt joissain turistikohteissa paikallisilta juomaveden hanasta ja pahimmillaan lajin leviäminen vähentää hyvää tonttimaata esim. pääkaupunkiseudulla. En pidä todennäköisenä ulkoilevani kentillä sitten joskus; ennemmin katoan kajakkiretkelle oikeaan luontoon.

Huolto pelasi

Jatkoin tasaisesti rullaten ja jäähdytellen ja huoltajat kehuivat juoksuasentoa hyväksi. Ennen Ojakkalaa alitin tien 25 ja nautin pitkästä loivasta laskusta. Jossain 12 km kohdalla alkoi muutaman kilometrin hiekkatieosuus pyörätietä pitkin. Pyysin lisäämään pullon jämään Diasproral Direktiä, joka on magnesiumsitraatin murusia eli nopeasti imeytyvässä muodossa. Ylämäissä tuntui välillä oikeassa takareidessä kireyttä, mutta samaa juilimista oli ollut melkein kaikilla pidemmillä lenkeillä. Vaiva saattoi juontua jostain helmikuun kyykkytreenistä, jota tein työkaverin kanssa vuorotellen. Hän sitten kannusti lisäämään aikomaani isommat limput levytangon päihin. Olisi pitänyt pysyä suunnitelmassa, kuten yleensä aina teen esim. lenkkivauhtien suhteen. Seuraavassa kyykkysarjassa sitten vihlaisi ikävästi pohjasta otettu toisto, joten jätin kyykyn siihen. Ehkä siellä on jokin pieni lihasrepeämä tms., josta ei kuitenkaan ole haittaa pidemmissä suorituksissa. Olin yllättynyt juostessani myös siitä, että vaikka oikea lonkankoukistaja oli ärtynyt herkistelyviikkojen aikana yhtä ikäväksi kuin se oli keväällä sisäsoutujen jälkeen, nyt se pysyi lähes kivuttomana. Tämä vaiva oli mielessä startti-postauksessa, kun kirjoitin olevani ”lähes vaivaton”.

Tielle 110 kääntyminen oli juuri sellainen henkinenkin etappi, jota olin sen ajatellutkin olevan. Pitkän mäen kiivettyäni miehet olivat 1-tien yli menevän sillan jälkeisellä pysäkillä valmiina nopeaan tyhjennystaukoon. Tämä oli ainoa pysähdykseni juoksun aikana ja aikaa meni varmasti alle minuutti. Veikkolaan pääsin laskeutumaan tasaisella vauhdilla. Varmaan johtuen kiivetyistä mäistä, takareisissä oli pientä kiristävää tunnetta, joten tilasin huollolta suolaa teelusikallisen juoman sekaan. Mineraalisuolaa ei ollut tullut mukaan, joten he kipaisivat viereisessä Siwassa, joka oli tarpeen yllättäessä sloganinsa mukaisesti ”yllättävän lähellä”. Veikkolan keskustaan kiipesin pyörätielle poikkeamatta olemattomalla pientareella. Juoksun puoliväli alkoi jo lähestyä ja fiilis oli senkin vuoksi rohkaiseva. Tilasin Gainomaxin valmiiksi seuraavalle tauolle ja huitaisin sen paikaltaan huiviin. Energiapatukoita en enää olisi kyennyt nauttimaan, ja geeli näytti kaikesta päätellen riittävän urheilujuoman kyljessä. Geeliä meni juostessa vissiin vain 5 kpl, mutta keskisykekin oli 134 eli energiantuotto oli isoksi osaksi rasvavarastoista. Veikkolan jälkeen hetkeksi mukaani lyöttäytyi maratoonari, jolle kerroin meneillään olevasta suorituksesta. Hän aikoi käydä Nuuksion risteyksessä kääntymässä, joten annoin hänen mennä vähän kovempaa vauhtiaan ja jatkoin omaa tasaista taivallusta.

Kylteissä alkoi näkyä jo Bemböle ja Nupuri, jotka ovat useilta pyörälenkeiltä tuttuja. Ennen Ämmässuon kaatopaikkaa mäen päällä olleelle levikkeelle oli pysähtynyt auto, jonka vieressä viittoili nainen veljelleni, joka odotti sieni kourassa. Lähemmäs tultaessa alkoi mieltä piristänyt hehkutus, kun tunnistin hänet työkaveriksi. ”Aivan mahtavaa!” Olivat kuulemma seuranneet GPS:ää töissä ja hän oli lähtiessään katsonut, että tulen tietä 110 kohti 1-tien ramppia. Se huoltajien sekoittama suolajuoma oli niin tujua, että seuraavan kerran nähdessäni huikkasin, että tarvitsen makeaa vettä! Pari kilometriä jatkoin tien varjoisalla eli oikealla puolella ja viimein sain sen veden, jonka huolto oli hakenut pian saavutettavan huoltoaseman hanasta. Teki hyvää! Veli otti Gutzyn pullon ja täytti sen taas urheilujuomalla. Kertoi kaataneensa suolajuomat pois, kun maistui niin tujulta. Ehkä oli lipsahtanut vähän yli teelusikallinen... Nuuksion risteyksen ohitettuani laskettelin seuraavaa risteystä kohti pyörätiellä. Paljon tuli pyöräilijöitä vastaan ja yksi heistä oli kertonut etukäteen tulevansa matkaseuraksi, kun tulen kohdille. Kun oli enää muutama kilometri Bemböleen, joku Audi A4 tuli vastaan ja kädet nousivat kannustamaan ikkunasta. Pari miestä, joita en tuntenut, huusivat ja kannustivat. Kääntyivät vielä perään kannustamaan ja jatkoivat sitten matkaa. Aika hassu tilanne, mutta kiitokset tsempistä!

Bemböle. 38 km mittarissa ja tuttu pyörätie alla

Vanhan työkaverin kanssa jatkoimme sitten pyörätiellä jutustelua ja jalka nousi tasaiseen tahtiin. Kohta tuli serkkukin vastaan, joka kertoi, että ovat seuranneet Gepsiä. Mukavaa oli nähdä. Vasen pohje alkoi vähän kiristellä Bembölen kohdalla, mutta muita ongelmia ei ollut. Juoda piti, vaikkei aina mieli tehnyt, jotta keho sai tasaisesti nestettä. Loppumatka olikin sitten pyörätietä, joten huoltajat pääsivät tuomaan sientä enää rampeilta, mikä riitti hyvin. Jatkoin juttelua vieressä rullailleen kaverin kanssa, kun viimeisen pitkän nousun alussa vastaan tuli setä vaimon ja koiran kanssa. Olipa mukava nähdä! Toivat kovan tsempin lisäksi pullollisen jäähdytysvettä, jonka kaatelin niskaan, reisille ja kuumenneille pohkeille. Tasaisesti tampaten taittui melkein kilometrin ylämäki ja aloin olla Auroranportin kohdilla, kun muistin vanhan fb-päivitykseni pitkältä lenkiltä: ”Illan lempeässä lämmössä 20,2 km juoksu 1.52h rennolla sykkeellä. Kehän varrelle tullessa tuli kylmiä väreitä, kun laskeskelin, että alle 10 viikon päästä samassa kohdassa on maraton takana.”

Alle 4 km jäljellä

Loppua kohti pääsin kevyeen myötätuuleen ja vauhti nousi huomaamatta: kilometrivauhti painui välillä ihan 6 minuutin pintaan, joten päätin ihan vähän rajoittaa, ettei ikävää katkeamista pääsisi tapahtumaan ennen kotipihaa. Jatkoin juomista ja nautiskelin. Pari kertaa nousi kylmät väreet, kun päästin mielen tilanteen tasalle: täsä mää nyt olen, hei! Olin koko matkan ajan vähän ihmeissäni, miten polvetkin kestivät niin hyvin, eikä lonkkaa särkenyt juurikaan. Olin varautunut taisteluun karmea irvistys päällä, mutta sehän rullasikin yllättävän pehmeästi. En tarkoita juoksun keveyttä, töitä sai tehdä, vaan sitä, ettei kipu yltynyt missään vaiheessa siihen pisteeseen, että se olisi pakottanut muuttamaan juoksutekniikkaa tms. Matkan aikana en katsonut kertaakaan kokonaisaikatilannetta. Tiesin keskinopeuden perusteella kuitenkin, että aika lähellä arvioimaani klo 19:a olisin pihallamme. Huomasin maratonin tullessa jossain Koskelon kohdalla täyteen, että kello näytti alle 4.29 h. Muutama kilometri ennen maalia tuli siskot kannustamaan ja ottamaan kuvia tien viereen. Katselin, etten voisi juosta suunniteltua reittiä, jos aikoisin saada tavoittelemani 50 km täyteen. Kiersin siksi  lisämetrit Variston puolelta ja Pähkiksen ostarin vierestä. Nousin kevyesti viimeistä mäkeä Pähkinätietä kohti, kun huomasin seikan, jonka olen rekisteröinyt joka kerta pitkää suoritusta tehdessäni sen viime hetkillä. Vasemman polven sivuille alkoi vihloa häiritsevästi. Uskon, että se johtuu siitä, että mieli alkaa olla jo perillä ja antaa keholle luvan antaa periksi. Mitään muuta en ole keksinyt syyksi.

Maalissa rakkaiden ympäröimänä

Porukkaa oli heti kotikadun laidalla näkyvissä, omat pojat mukana. Juoksin heidän ohitseen ja kiersin tien päädystä tarvitut lisämetrit, jotta sain sen 50 km kasaan. Poika oli huutanut ennen sisäpihalle saapumistani, että ”mun isi tulee lenkiltä!” Paikalla oli monikymmenpäinen kannustajajoukko, mikä tuntui todella hyvältä. Pistin kävelyksi ja painoin Garminin stoppiin ajassa 5:17.44 h. Juoksun keskisyke oli 134 ja keskitahti 6.21 min/km eli noin 9,4 km/h. Kiitin kannustuksesta ja kävimme Maali-lakanan eteen ottamaan kuvat minusta ja huoltoporukasta, joka mahdollisti toiminnallaan täydellisen keskittymiseni suoritukseen. Suurimmat tunnemyrskyt koin matkalla ja maalissa olin vain rennon iloinen suorituksen onnistumisesta. Pihalla oli vaimon ja äidin valmistamina kaikenlaista syötävää tarjolla ja isäni hoiti makkaranpaiston. Illan tuotto paitoineen kaikkineen oli vähän päälle 300 euroa, jonka tilitimme eilen keräystilille. Keräyssumma oli tänään 2766,56 €.

Mies ja tiimi. Kiitos, jätkät!

Kokonaisaika oli siis 26:31.17 h, matkaa kertyi 406,4 km ja Training Effect oli 3.4. Keskisyke oli 133, joka teki kokonaiskulutukseksi noin 17 000 kcal. Facebookissa kaverini kommentoi, että ” En voi ees kuvitella sitä fyysistä ja henkistä taistelua.. Vai tuliko sitä?” Menin suorituksen ajan kuin ohjattuna. Vaikeitakin hetkiä tuli, mutta ne olivat yöllä, jolloin ihmiselle on luontevampaa nukkua vällyjen välissä kuin kiivetä pyörällä mäkeä kylmässä ja pimeässä. Kaikki tällainen tuli ohitettua päättäväisesti, kun niihin oli ennalta asennoitunut. Ihminen on kuitenkin mukavuudenhaluinen, joten en kiellä, etteikö siinä auton valokeilassa pyöräillessä olisi tullut mieleen istahtaminen autoon ja tasainen 30 km/h matkavauhti, eikä kukaan saisi koskaan tietää. Mutta mitä hittoa se hyödyttäisi ja ketä yrittäisin huijata?! En todellakaan ainakaan itseäni kaiken treenin ja valmistautumisen jälkeen, kun tiesin kykeneväni suoritukseen aiotussa ajassa. Lähdin matkaan sillä ajatuksella, ettei mitään sellaista tule vastaan, mistä en selviäisi. Melonnasta juoksuun oli toinen rankka kokemus, mutta sen kuittasin huoltajille huumorilla. Olihan jäljellä enää viimeinen osuus valossa ja lämmössä – vaikkakin 50 kilometriä, eikä oikea polvi paljoa kivutta taipunut. Melonta oli osuuksista helpoin, johtuen pitkälti unelmakelistä ja uuden päivän noususta, mistä sain lisää energiaa. Sanoinkin pyöräilyosuuden puolivälissä huollolle, että yöllä tulee vaikeinta, jolloin pidetään tsemppiä yllä,  mutta uusi päivä tuo paljon uutta virtaa.

Käyn myöhemmin projektin satoa ja jälkipyykkiä läpi. Olen suorituksen jälkeen nautiskellut olostani, kun kaikki tuntui menevän hyvin ja projektista on tullut pelkkää hyvää sanottavaa. Urheilu voi antaa paljon; ei tarvita välttämättä kilpa- tai huippu-urheilua, kun tällainen nevöhöödi vain laittaa itsensä likoon ja sekin kiinnostaa ja saa ihmiset mukaan tärkeään asiaan. Ehkä porukalla on nyt jonkinlainen käsitys käyttämästäni termistä elämysurheilu.

Ainoa rakkula

Palautuminen alkoi odotettua paremmin. Jätin alkoholin ensimmäiseltä illalta kokonaan, joten sen suhteen ei tullut järjestelmää sotkettua. Jokunen Ibumax on mennyt, mutta esim. tänään otin vain yhden aamulla. Eilen kävelin jo melko kivutta ja olen mm. näinä kaikkina päivinä laskeutunut portaat ilman ongelmia. Olen ollut yllättynyt siitä, miten vähän olen kaiken jälkeen romuna. Siitä voitaneen päätellä, että treenimäärät eli kropan totuttaminen tulevaan olivat riittäviä. Tänään kävin serkkutytöllä hieronnassa availemassa mm. jumiutuneita hartioita. Jos etsit Helsingistä osaavaa urheiluhierojaa, niin voin suositella suuntaamista Apollonkadulle. Jalat ovat olleet yllättävän hyvät, vaikken ole käyttänyt kylmääkään lainkaan.

Haluan tässä vaiheessa kiittää kaikkia projektia seuranneita ja mukana eläneitä. Ymmärrän, että joku saattoi karsastaa tyyliäni suoritukseen valmistautuessa ja ennen starttia. Olin varma kykenemisestäni, eikä matkaan voi lähteä epäröiden. Tällaisessa tavoitteessa, jota kohti on vuoden elänyt ja mielessään pyöritellyt, on niin kovasta latauksesta kyse, ettei lähdön kynnyksellä tule kissanpojan silittely mieleen. Olin varautunut kovaan taisteluun ja ennätyksellisiin kipuihin, joten testot olivat kohollaan. Se on ihmiselle siitä tarpeellinen kemikaali, ettei ilman oltaisi koskaan tähän asti selvitty. Sanoin jätkille satasen jälkeen, että lähdössä oli kaiken psyykkauksen ja tankkauksen jälkeen sellainen olo, että olisin voinut lähteä pelaamaan jenkkifudista ilman syndejä. Joku näkee moisen itsensä haastamisen äijäilynä ja urhoiluna, mutta on se ainakin hedelmällisempää ja rakentavampaa teston purkamista kuin pärinäpoikien liivileikit.

  

Blogikirjoittelu jatkuu, ja niin tekee keräyskin, eikä tässä ole vielä sanottava loppunut. Jatkossa aion käydä suoritusta ja koko projektia läpi ja kirjoitella mm. perheen ja urheilun yhdistämisestä. Tarkoitus on myös tempaista yhteislenkki uuden lastensairaalan hyväksi. Tapahtuma voitaisiin katsoa jonnekin pääkaupunkiseudun urheilupuistoon hyvien liikenneyhteyksien äärelle vielä elokuulle. Siitä lisää lähemmin. 

 Keräyksen tilanne

Uuden Lastensairaala 2017 tukiyhdistys tiedotti toukokuussa, että rahaa on tilille kertynyt jo yli 3,2 miljoonaa euroa. Kesäkuun alussa varmistui HUS:in lupaama 40 miljoonan lahjoitus. Tilille lahjoittamalla varat siirtyvät suoraan sairaalahankkeeseen ilman välikäsiä. Keräyslupa löytyy Uuden Lastensairaalan sivulta:http://uusilastensairaala2017.fi/kerayslupa

400:n Haasteen T-paitatilaus

Teetimme laadukkaita 100 % puuvillasta valmistettuja Fruit of the Loomin T-paitoja, joihin on painettu Designtoimisto MOBB Helsingin suunnittelema logo silkkipainatuksella.

Kokotaulukko on nähtävissä fb-sivulla. Paita on mallikuvaa hieman tummemman turkoosi. Oman kokonsa voi ilmoittaa sähköpostilla tai viestillä Fb:ssa. Jaamme paitoja kampanjaan osallistuneille.  Toivomme paitaa kohti 20 euron lahjoitusta, joka maksetaan keräyksen tilille 400:n Haasteen viitenumerolla (ks. alla).

Yrityslahjoittajat

Haastamme niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitä mukaan tukiyhdistyksen keräykseen. Joitakin yrityslahjoituksia olemme saaneet, mutta lisää kaivataan, jotta tavoiteltuun 10 000 euroon päästään. 

L2 Paloturvallisuus tarjoutuu tekemään uuden sairaalan paloteknisen suunnittelutyön Pro bono! L2 Paloturvallisuuteen pääsee tutustumaan täällä: http://www.l2.fi/

Keräyksestä kiinnostuneita yrityslahjoittajia pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostilla, jotta voimme sopia lahjoittamisen yksityiskohdista. Yhteydenottoon käyvät sekä haaste400@hotmail.com että 400:n Haasteen fb-sivu.

Lahjoitukset:

Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry 
FI93 5541 2820 0199 67 (OP-Pohjola)
BIC: OKOYFIHH
400:n Haastetta tuet viitenumerolla 201 70402

400:n Haaste muualla:

Suoritusta voi käydä GPS-seurannan mukana elämässä uudelleen osoitteessa:
http://www.tulospalvelu.fi/gps/2013haaste400/?v=3

400:n Haaste tiedottaa myös Facebookissa: www.facebook.com/400nhaaste

Twitterissä projektin tuoreimmat tilanteet raportoi @Haaste_mies.

400:n Haasteen suoritus

Suoritus starttasi maanantaina 5.8.2013 klo 16.38 ja oli maalissa tiistaina 6.8 klo 19.10 tehden kokonaisajaksi 26.31 h. Suoritus videokuvattiin ja video julkaistaan myöhemmin.

400:n Haasteen yhteistyökumppanit

400:n Haasteen lähtölaukaus

Tervetuloa mukaan matkalle mahdolliseen! Olen 33-vuotias kahden pienen pojan kuntourheileva isä. Urheilutaustaa on pääasiassa voimaharjoittelusta juoksuun ja pyöräilyyn. Minulla ei ole kilpaurheilutaustaa, vaan olen harjoitellut säännöllisesti ja tavoitteellisesti viimeiset 15 vuotta painottaen lajeja, jotka ovat kulloinkin kiinnostaneet. Viime vuosina tavoitteeni ovat keskittyneet enemmän kestävyyteen ja tavaksi on tullut suunnitella edellisenä vuonna seuraavan kesän kuntoprojektia.

Viime kesänä juoksin ensimmäisen maratonini, mutta olisi harhaanjohtavaa väittää lähteväni tulevaan haasteeseen yhden maratonin kokemuksella. Olin kuitenkin ennen maratonia juossut 50 kilometriä maantiellä alle viiteen tuntiin ja pyöräillyt useita ultramatkoja pitkin Suomea vuodesta 2008 lähtien. Kovin suoritukseni tähän saakka on ollut 610 km:n matka pyöräillen Vantaalta Ouluun, jonka polkaisin elokuussa 2010 alle 27 tunnissa. Siitä lisää myöhemmin.

Suunnitellessani tulevan kesän haastetta asetin suorituksen aikahaarukaksi yli vuorokauden, mutta alle 30h, sen tulee olla fyysisesti vaativampi kuin mikään aikaisempi suoritukseni ja siihen pitää sisältyä melontaosuus. 400:n Haastetta suunnitellessani minulla oli melontakokemusta vasta muutama tunti. Kovan tavoitteen taka-ajatuksena oli oppia samalla uusi laji.

400:n Haasteen suoritus

Päätinkin koostaa suorituksen kolmesta osasta, joista jokainen olisi lajissaan ultramatka. Pyöräillen 300 km alle 12 tunnin on ensimmäinen osuus pitkin Uuttamaata. Starttaan iltapäivällä, jotta pääsen melomaan valoisan aikaan. Elokuun alussa Etelä-Suomessa aurinko valaisee klo 5 alkaen. Saavun aamulla järven rantaan Karjalohjalla, josta tankkauksen jälkeen suuntaan kajakilla Lohjanjärvelle. Lohjan ohitse melottuani pidän tauon Kisakallion urheiluopiston rannassa. Tauolta matka jatkuu Hiidenveden yli Vihdin kirkonkylälle, jossa sijaitsee melontaosuuden maali. Melontaosuus on noin 55 km pitkä ja sen aikatavoite on 11 tuntia. Vaihdon päälle rannasta on juosten matkaa noin 50 km kotiimme Vantaan Pähkinärinteeseen. Juoksuosuuden tavoiteaika on kuusi tuntia ja kaverini on lupautunut huoltajaksi pyöräilemällä matkan mukanani. Juoksu sopii tällaisen äärimmäisen rajojen koettelun viimeiseksi lajiksi hyvin, koska se on etenemismuodoista kaikkein rankin. Tavoiteaika kokonaissuoritukselle tulee siis olemaan alle 30h. Juoma- ja ruokahuolto hoituu pitkälti juomarepulla, jota täydennän huoltoasemilla pyöräilyosuudella ja muutoin vaihtopaikoilla. Huoltojoukkoina toimivat muutama kaverini.

Miksi? voisi joku kysyä, kun joku lähtee haastamaan itsensä ja todella koettelemaan rajojaan. Pitkän matkan triathlon-kisojakin järjestetään, mutta tykkään kehitellä itselleni ne kovimmat haasteet. Matka suoritukseen suunnitteluineen ja harjoitteluineen on olennainen osa koko elämystä. Tavoitteet pitävät treenaamisen mielekkäänä. Triathlonia kokeilen varmasti joskus tulevaisuudessa. Elämysurheilu kuvannee tällaista elämäntapaa aika hyvin. Sellainen kokonaisvaltainen saavuttamisen, onnistumisen ja itsensä voittamisen tunne, jonka esim. Ouluun polkiessani perillä koin, on vaikeaa saavuttaa missään muualla. Uskon, että ensi elokuussa kotia kohti väsyneenä, jo vuorokauden liikkuneena juoksu on todennäköisestä kivusta huolimatta paikoin meditatiivista, kun jalat hakkaavat tasaisesti asfalttiin. Tällainen on myös itselleni sitä urheilua puhtaimmillaan ja parhaimmillaan: omien rajojen koettelua. Pitkissä suorituksissa henkinen kantti on koko jutun ydin: kroppa jaksaa tasan niin pitkään kuin pää käskee.

  

Harjoittelu

Aloitin progressiivisen harjoittelun projektiani varten vuoden alusta. Tein myös ensi kertaa 30-viikkoisen viikkotason suunnitelman treeniohjelmasta omien kokemusten ja lukemani treenikirjallisuuden pohjalta. Tällä hetkellä on menossa treeniviikko 13. Viimeisimmät treeniviikkoni ovat olleet n. 12-tuntisia. Tulen projektin edetessä panostamaan erityisesti lihashuoltoon (venyttely, hieronta, kylmähoito jne.) ja vammojen ennaltaehkäisyyn, jotta harjoittelun progressiivisuus voi toteutua suunnitellusti. Perhekään ei jää pahasti paitsioon, koska osan pyöräily- ja juoksutreeneistä voin tehdä poika/pojat urheilukärryn kyydissä.

 400:n Haaste tulee eittämättä olemaan elämäni kovin suoritus. Mukavaa on ollut huomata suunnitelmasta kavereilleni kerrottuani, että heistä jokainen on pitänyt sitä täysin tehtävänäni. ”Eniten suorituksessa tarvitaan päätä ja sitähän sulla on, joten varmasti onnistut.”

Varainkeruu ja yhteistyökumppanit

Otin yhteyttä ja pidimme helmikuussa palaverin Uusi Lastensairaala 2017:n tukiyhdistyksen varainkeruusta vastaavan Tuula Collianderin kanssa ja sovimme yhteistyöstä. 400:n Haasteen keräystavoite on 10 000 euroa elokuun loppuun mennessä. Haastamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä lahjoittamaan tukiyhdistyksen keräystilille FI 93 5541 2820 0199 67 (OP-Pohjola). Keräyksen kehittymistä voimme säännöllisesti seurata viitenumerolla 201 70402. 

Uuden lastensairaalan tukiyhdistyksen järjestämän keräyksen tavoitteena on saada uusi lastensairaala rakennetuksi ennen kuin Suomi täyttää 100 vuotta. Kohde on minulle mitä motivoivin. Uusi Lastensairaala 2017:stä lisätietoja: http://uusilastensairaala2017.fi/info ja https://www.facebook.com/uusilastensairaala2017

Käy tykkäämässä!

400:n Haaste sai mukaansa tärkeitä tukijoita, jotka ovat varmistuneet kevään mittaan. Mukava oli huomata, että kaikki, jotka halusin mukaan, myös lähtivät mielellään tukemaan projektissani. Bike Planetin pyörähuolto takaa sen, että pyöräni on luotettavassa ja liukkaassa kunnossa. Alan parhaiksi kokemillani kotimaisen Gutzyn urheiluravinteilla suorituskykyni pysyy yllä pitkissäkin harjoituksissa ja palautuminen helpottuu. Kisakallion urheiluopiston tarjoamilla testeillä saan luotettavaa tietoa kehittymisestäni kohti elämäni haastetta. Welhonpesän melontakalustolla pääsen kehittymään uudessa lajissa ja saan osaamisen lisäksi käyttööni kaikki harjoittelussa ja suorituksessa tarvitsemani välineet, mikä helpottaa perheen ja treenaamisen yhdistämistä. Kiitokset kaikille tukijoilleni!

400:n Haaste muualla

Projektin suunnittelussa ja toteutuksessa apunani on osaava kaverini.  400:n Haastetta voi seurata blogin lisäksi 400:n Haasteen fb-sivulla. Twitterissä projektin tuoreimmat tilanteet raportoivat @400nhaaste ja @Haaste_mies. 

 Tulevia tapahtumia

Projektin etenemisestä kerrotaan myös valokuvin ja videoitakin on tarkoitus ajoittain laittaa. Blogissa on tarkoitus käydä projektia syvemmin läpi, vetää treeniviikkoa yhteen ja kertoa omista kokemuksista ja näkemyksistä harjoittelusta, ravinnosta jne. Vastailen blogissa myös kysymyksiin, mikäli sellaisia mieleenne tulee.

400:n Haasteen logo julkistetaan parin viikon sisällä. Samalla kerromme, kuinka paljon varoja lahjoitustilille on siihen mennessä kertynyt. Pysy kanavalla!

-Haaste-mies